• Etusivu
  • Luvian Vartioasema, Villa Poseidon

KALAMAJA PUORKARI

KALAMAJA PUORKARI

Idyllinen kalamaja sijaitsee Luvian ulkosaaristossa Puorkarin saaressa ja aivan Selkämeren kansallispuiston äärellä.  Lähettyvillä ei ole muita mökkejä ja länteen päin avautuu huikeat näkymät miltei Ruotsiin asti! Auringonlaskut ovat huikaisevia! Pohjoisessa näkymiä koristaa Säpin majakkasaari. 

Majassa on kaksi kerrossänkyä, joihin majoittuu yhteensä neljä henkilöä. Vuoteissa on peitot ja tyynyt, mutta ei liinavaatteita. Samassa tilassa on lisäksi ruokailutila ja keittonurkkaus. 

Ruokailuastiat – ja välineet löytyvät kahdeksalle hengelle. Keittiössä on perusvälineet ruuan valmistukseen sekä kaasuliesi. Käytettävissä on myös kaasulla toimiva jääkaappi. Saaressa ei ole vesijohtoa, joten ruokavesi tulee kuljettaa mukana ja sitä on saatavilla lähellä olevasta Villa Poseidonista veloituksetta. 

Lämmitys tapahtuu kamiinalla ja valaistuksena toimivat tunnelmallisesti öljylamput ja kynttilät. WC:nä toimii erillinen kuivakäymälä. Katajien ja mäntyjen kätköistä löytyy myös pieni puulämmitteinen sauna ja kiukaan kyljessä on säiliö pesuveden lämmitykseen. Rannassa on oleskelutila ja nuotiopaikka savustuspönttöineen. 

Veneille löytyy suojaisa jykevä laituri, jossa syväystä noin 1,2 metriä. Lähin veneenlaskupaikka mantereella on Luvian Laitakari, josta matka-aika veneestä ja säästä riippuen on reilu puoli tuntia. 

Puorkari on erinomainen paikka luonnosta, kalastuksesta, luontokuvauksesta ja metsästyksestä nauttivalle ja oikeastaan jokaiselle rauhaa ja tuulen huminaa kaipaavalle!

Lemmikit ovat kohteessa sallittuja. 

Majaa ei vuokrata 1.12-31.3. välisenä aikana.

VARAAMINEN

Varaus alkaa klo 12 ja päättyy klo 12, ellei erikseen toisin sovita. 

Lisätietoa ja varaukset:
Arto Jalonen
p. +358 400 591 563
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

  • Villaposeidon Puorkari Ilta

  • Villaposeidon Puorkari Ilta 2

  • Villaposeidon Puorkari Laituri

  • Villaposeidon Puorkari Laituri 2

  • Villaposeidon Puorkari Laituri 3

  • Villaposeidon Puorkari Laituri 4

  • Villaposeidon Puorkari Ulkokuva

  • Villaposeidon Puorkari Ulkokuva 4

  • Villaposeidon Puorkari Ulkokuva 3

  • Villaposeidon Puorkari Ulkokuva 2

  • Villaposeidon Puorkari Ulkokuva 5

  • Villaposeidon Puorkari Sauna

  • Villaposeidon Puorkari Sisakuva

  • Villaposeidon Puorkari Sisakuva 1

Lue lisää: KALAMAJA PUORKARI

Rekisteriseloste

Yritys Villa Poseidon Oy on kartoittanut tietoturva-asetuksen mukaiset toimintaansa kohdentuvat tietoturvariskit.

Tietoja, jotka ovat yrityksen tai muutoin asiakkaiksi rinnastettavien tahojen nimet, osoitteet, puhelinnumerot, sähköpostiosoitteet tai yritysten tilinumerot, ei säilytetä kirjallisessa muodossa. Lukuun ottamatta asiakkaalle lähetettävää laskua paperimuodossa tai kirjanpidossa kirjanpitovelvollisuuden nojalla säilytettävää tositetta rahallisen vastineen transaktiosta. Emme kerää tai käsittele tietoja, jotka koskevat alaikäistä alle 18-vuotiasta tai tietoja, joissa on henkilötunnuksia- tai siihen rinnastettavia muita yksityisluonteisiksi tulkittavia seikkoja. Tiedot säilytetään ainoastaan yrityksen toimintaan liittyvien tietoteknisten laitteiden muistissa. Julkisia tai sellaisiksi tulkittavia rekisterejä ei ole olemassa, eikä siihen rinnastettavia laadita. Edellä mainittuja tietoja käytetään ainoastaan yrityksen ydintoimintoihin liittyvään yhteydenpitoon asiakkaan ja vastuullisen tahon välillä (Villa Poseidon Oy) sekä laskutuksessa.

Yrityksen tietoturvavastaava on yrittäjä 
Arto Jalonen
0400 591 563
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

KALAMAJA Kakspäinen

KALAMAJA KAKSPÄINEN

Sympaattinen kalamaja sijaitsee Luvian ulkosaaristossa Kakspäisen saaressa ja aivan Selkämeren kansallispuiston äärellä.  Saaressa ei ole muita mökkejä ja lounaaseen avautuu merimaisemaa silmän kantamattomiin. Meren läheisyydestä voi nauttia kaikin aistein! 

Majassa on kaksi huonetta, joista toisessa on parivuode ja tilaa lisävuoteille. Oleskeluhuoneessa on keittonurkkaus, ruokailutila ja vuode. Majaan majoittuu yhteensä viisi henkilöä. Vuoteissa on peitot ja tyynyt, mutta ei liinavaatteita. Lisäksi on tilava sauna ja pukuhuone. 

Ruokailuastiat – ja välineet löytyvät kahdeksalle hengelle. Keittiössä on perusvälineet ruuan valmistukseen sekä  kaasuliesi. Käytettävissä on myös kaasulla toimiva jääkaappi. Saaressa ei ole vesijohtoa, joten ruokavesi tulee kuljettaa mukana ja sitä on saatavilla lähellä olevasta Villa Poseidonista veloituksetta. 

Lämmitys tapahtuu kamiinalla ja valaistuksena toimii sähkövalaistus (aggregaatti) tai tunnelmallisesti öljylamput ja kynttilät. WC:nä toimii erillinen kuivakäymälä. Pihalta löytyy nuotiopaikka ja kalojen savustusuuni. 

Veneille löytyy suojaisa jykevä laituri, jossa syväystä noin 1,2 metriä. Lähin veneenlaskupaikka mantereella on Luvian Laitakari, josta matka-aika veneestä ja säästä riippuen on noin puoli tuntia. 

Kakspäinen on täydellinen paikka luonnosta, kalastuksesta, luontokuvauksesta ja metsästyksestä nauttivalle! Pohjoisen puolella sijaitseviin suojaisiin lähivesiin on helppo tehdä esimerkiksi melontaretkiä. 

Lemmikit ovat kohteessa sallittuja. 

Majaa ei vuokrata 1.12-31.3 välisenä aikana.

VARAAMINEN

Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy klo 12.00, ellei erikseen toisin sovita. 

Lisätietoa ja varaukset
Pekka Jalonen
p. +358 400 721 962
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kalamaja Kakspäinen, Luvian saaristo
  • Villaposeidon Kakspainen Ilmakuva

  • Villaposeidon Kakspainen Piha 2

  • Villaposeidon Kakspainen Laituri

  • Villaposeidon Kakspainen Piha

  • Villaposeidon Kakspainen Ulko 1

  • Villaposeidon Kakspainen Ulko 3

  • Villaposeidon Kakspainen Ulko 2

  • Villaposeidon Kakspainen Mh

  • Villaposeidon Kakspainen Keittio

  • Villaposeidon Kakspainen Oleskelu

  • Villaposeidon Kakspainen Oleskelu 2

  • Villaposeidon Kakspainen Sauna

Lue lisää: KALAMAJA Kakspäinen

Aktiviteetit

Aktiviteetit ja vapaa-aika

Tutustu eri risteilyvaihtoehtoihin, saaristoretkiin sekä muihin aktiviteetteihin.

Tarjoamme sinulle upeita elämyksiä saaristossa esimerkiksi teemallisten risteilyjen muodossa ja ruokapalvelut voidaan yhdistää risteilyjen lomaan.

Villa Poseidonilta löytyy monenlaista tekemistä  myös erähenkisille ja halutessasi voit majoittua karuilla ja kauniilla ulkoluodoillamme.

Kalastuksesta ja linnustuksesta kiinnostuneet voivat majoittua tiloissamme ja hoidamme kätevästi myös ruokapalvelut.

 

Villa Poseidonin pihapiirissä on lisäksi jousiammuntarata, kanootit, lentopallokenttä, frisbeegolf -rata, petanque, kroketti, tikkapeli, ym. pienpelit. 

Pieni patikointi saarella luonnistuu noin kilometrin mittaisella luontopolulla.

Sisätiloissa on useita vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, kuten upouusi, kokonaan katettu lasiterassi 50 henkilölle, karaokepub/tanssitila sekä biljardipöytä.

 

Teemalliset risteilyt saaristossa

Erilaiset teemalliset veneristeilyt lähiympäristöissä tarjoavat sinulle ja vieraillesi unohtumattomia yhteisiä elämyksiä. Risteily Säpin majakkasaarelle tai läheisille luodoille, tarjoaa samalla mahdollisuuden luontokuvaukseen ja ainutlaatuisen ulkosaariston ikuistamiseen.
Kokeneen kipparin turvallisessa huomassa voitte keskittyä yhdessäoloon ja nauttia ulkosaariston kauneudesta, joka on hiljaisuudestaan saanut erityismaininnan. Paikalliset tarinat siivittävät matkaamme raikkaan merituulen lisäksi.

Merirosvojen vanavedessä

Merirosvojen vanavedessä

Risteilyn aikana saamme kuulla tarinaa merirosvouksesta Suomen rannikkoalueilla, ja hämmästellä siihen liittyvää romantiikkaa.

Lue lisää

Luonto liikuttaa

Luonto liikuttaa

Sen lisäksi että risteily vesillä on miellyttävä tapa tutustua Suomen luontoon, tarjoaa se samalla mahdollisuuden jaloitella ja saada lähituntumaa ulkosaaristoomme.

Lue lisää

Tuulen viemää

Tuuli tarttuu hiuksiisi ja puhaltaa arjen huolet kauas mennessään, olet osana villiä ja vapaata luontoa. Vierailu tai majoittuminen 4 hengen pikkumökissä ulkoluodolla.

Lue lisää

Saaristoretket

Säpin majakka

SÄPIN MAJAKKASAARI

Säpin retki kestää noin kolme tuntia tai sopimuksen mukaan ja sisältää nuotiokahvit ja leivät. Halutessasi voit tilata myös esimerkiksi keittolounaan matkalle mukaan. Retken aikana tutustutaan Säpin majakkaan ja sen ympäröivään luontoon sekä saaren kiehtovaan historiaan. Kapuaminen ylös majakkatorniin on vapaaehtoista, mutta maisemat ovat varmasti vaivan arvoiset.

Nirvon saari

NIRVON SAARI

Nirvo on luonnonkaunis saari, joka sijaitsee Selkämeren kansallispuistossa. Rantautumisen yhteydessä on mahdollisuus makkaran paistoon ja nuotiokahvin keittoon. Saaressa on myös luontopolku, jonka varrella voi retken aikana jaloitella ja tutustua Selkämeren kansallispuiston luontoon. Mukana retkellä on opas, joka kertoo saaren ja saariston luonnosta ja perinteistä.

Purjealus Ihana

PURJEALUS IHANA

Voit tiedustella vieraillesi Ihanalta ikimuistoista kuljetuspalvelua (45 hlö kerralla) Poseidonille tai sieltä maihin. Tämän lisäksi Ihana tarjoaa mahdollisuuksia lisämajoitukseen Poseidonilla (17 hlö). Kuvittele, millaista olisikaan uinahtaa aidon purjealuksen kannen alla... Tästä pääset tutustumaan purjealuksen maailmaan ( ihana.fi )

Aktiviteetit

Jousiammunta

Osaavat ohjaajamme perehdyttävät sinut ja ryhmäsi vastakaarijousilla ammuntaan. Tule rohkeasti kokeilemaan!

Lue lisää

Taitorata

Vaihtoehtoisesti voitte osallistua visaisella tehtäväradalla leikkimieleiseen kisailuun. Soveltuu kaikenikäisille!

Lue lisää

melonta

Melonta

Melonnasta saatte nauttia turvallisilla avokanooteilla ja kokeneemmat kajakeilla, melontaohjaajan opastaessa myös vasta-alkajat lajin pariin.

Lue lisää

Luontokuvaus

Luontokuvaukseen on mahdollisuus saada joko perustason ohjausta, tai asiaan jo paremmin vihkiytyneille ammattikuvaajan koulutuspaketti. 

Lue lisää

Lue lisää: Aktiviteetit